Uutiset

Kansojen varallisuus kansanedustajille


KAUTE-säätiö lahjoittaa Adam Smithin Kansojen varallisuus -kirjan Taloudenpuolustuskurssille osallistuville kansanedustajille. Helsingin Sanomat ja Aalto EE:n järjestävät 26.8. ja 27.8. taloustilanneharjoituksen, jonka tarkoituksena on tarjota päättäjille tietoa ja työkaluja talouden avainkysymyksistä. Kurssin teemoina ovat muun muassa investoinnit, yritysten sijoittuminen, rahoitus, verotus ja osaamistarpeet. Lisätietoja Taloudenpuolustuskurssista.

AdamSmithKansojen varallisuus on taloustieteen klassikko ja monilta osin ajankohtainen ja näköaloja avaava teos. Kirja julkaistiin keväällä ensimmäistä kertaa kokonaan suomen kielellä säätiön tuella.

Adam Smithin mukaan kansojen varallisuus syntyy viime kädessä yksilöiden tekemästä työstä. Kuuluisassa esimerkissään nuppineulan valmistuksesta hän puhuu työjaon ja koulutuksen puolesta. Elinkeinovapaudesta kirjoitti myös Smithin suoma-lainen aikalainen Anders Chydenius 11 vuotta aiemmin: ”kaikki elinkeinot yhdessä, vapaina ollessaan, tasoittavat kansalaisia oikeille paikoilleen, missä he ovat hyödyllisimmät itselleen ja koko valtakunnalle”.

Itsenäisen Suomen vauraus on syntynyt työstä, tekniikan hyödyntämisestä ja vuorovaikutuksesta muiden kansojen kanssa. 2000-luvulla kansan varallisuuden kasvaminen syntyy uusien digiajan nuppineulojen etsimisestä ja löytämisestä.

Globaalin teknologisen kehityksen tuomat muutokset ovat syvällisiä ja ennennäkemättömän nopeita. Yhä uudet toimialat joutuvat kohtaamaan kansainvälisen kilpailun ja digitalisaation aiheuttaman murroksen. Tunnettuja esimerkkeinä tästä ovat vähittäiskauppa, media ja liikkumispalvelut. Tämän muutoksen vauhti ei ole hidastumassa.

Suomalaiset säätiöt antavat merkittävän panoksensa yhteiskunnan hyväksi tukemalla hengenviljelyä sen monissa muodoissaan, erityisesti tieteitä ja taiteita. KAUTE-säätiön tehtävä on inhimillisen pääoman kasvattaminen tukemalla kauppatieteiden ja tekniikan kehitystä ja tutkimusta. Säätiö on päättänyt suunnata tukeaan vahvistamaan digitalisoitumiseen liittyvää kaupallista ja teknillistä tutkimusta sekä sen ympärille rakentuvia kansainvälisiä verkostoja. Kts. lisätietoja.