Hallituksen puheenjohtaja Matti Suominen / Kuva: Kreetta Järvenpää
Uutiset

Matti Suominen hallituksen puheenjohtajaksi


Säätiön hallituksen uusi puheenjohtaja: “Tämä on herkullista aikaa olla mukana KAUTE:n toiminnassa”

KAUTE-säätiön hallituksen uusi puheenjohtaja, Aalto-yliopiston rahoituksen professori Matti Suominen toivoo, että kauppa- ja teknillistieteellistä tutkimustietoa vietäisiin entistä enemmän suomalaisen elinkeinoelämän tarpeisiin.

Kun Matti Suominen oli 16-vuotias, hän peri pienen määrän osakkeita. Nuorukainen innostui rahoitusmarkkinoista ja halusi ymmärtää niiden toimintaa. Kiinnostus vei Suomisen opiskelemaan rahoitusta ensin Helsingin kauppakorkeakouluun ja myöhemmin Pennsylvanian yliopistoon, josta hän valmistui tohtoriksi.

Suominen on vuosien varrella työskennellyt rahoituksen parissa niin yliopistomaailman kuin teollisuuden leivissä. Hän aloitti työuransa arvopaperivälittäjänä, mutta akateeminen ura vei lopulta voiton. Suominen on toiminut rahoituksen professorina Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa vuodesta 2006 lähtien.

“Tarkoitukseni ei ollut ryhtyä tutkijaksi, mutta se vei mukanaan. Työtäni ohjaa uteliaisuus. Olen kiinnostunut monenlaisista asioista, ja haluan selvittää, miten asiat oikeasti ovat”, Suominen kertoo.

Ketterää ja kestävää tukea tutkimukselle

Monelle suomalaiselle kauppatieteilijälle ja teknillisten alojen tutkijalle KAUTE-säätiö on tuttu, mutta tekemistä pienen säätiön tunnettuuden lisäämisessä riittää vielä. Hallituksen tuoreena puheenjohtajana Suomisen tavoitteena onkin kasvattaa KAUTE:n näkyvyyttä.

“KAUTE on pieni ja ketterä toimija. Meillä on kyky reagoida nopeasti: olemme esimerkiksi pystyneet antamaan rahoitusta sitä tarvitseville tutkijoille hyvin nopealla aikataululla”, Suominen kertoo.

Erityisen tärkeänä Suominen pitää säätiön pyrkimystä tukea hankkeita, joiden tuottamasta tiedosta on hyötyä suomalaiselle elinkeinoelämälle. Rahoitusalan tutkimustuloksia voivat hyödyntää esimerkiksi sijoitusrahastot.

Vaikuttavuuden lisäksi kestävyys on arvo, jonka nimeen säätiö liputtaa. Se kirjattiin vastikään virallisesti myös säätiön strategiaan: tavoite on tukea suomalaisen elinkeinoelämän kestävää uusiutumista.

“Tämä voi näkyä käytännössä silloin, kun arvioimme, mitä hankkeita säätiö tukee”, Suominen sanoo.

Aitiopaikka kehittyvän tietoyhteiskunnan tarkasteluun

KAUTE-säätiö on perustamisestaan vuodesta 1956 lähtien tarjonnut aitiopaikan kauppa- ja teknillistieteellisten alojen kehityksen tarkasteluun. Alojen tutkiminen ei ole koskaan ollut yhtä ajankohtaista kuin nyt.

“Tämä on hirveän herkullista aikaa olla KAUTE-säätiön toiminnassa mukana. Tekniikka muuttaa kaupankäynnin vanhoja tapoja valtavalla vauhdilla, kun esimerkiksi Amazonin kaltaiset verkkokaupat korvaavat perinteisiä toimijoita. Voimme vain odottaa, mitä kaikkea tekoäly muuttaa”, Suominen sanoo.

KAUTE on viime vuosina järjestänyt muun muassa juuri tekoälyn ja digitalisaation tutkimukseen keskittyviä teema-apurahahakuja. Tietoyhteiskunnan kehitys on aihe, jonka tutkimusta Suominen toivoo säätiön tukevan myös tulevaisuudessa. Esimerkiksi e-learning eli sähköinen oppiminen luonnollisesti kiinnostaa professoria.

“On vain ajan kysymys, milloin pystymme kehittämään sähköisiä oppimisympäristöjä, jotka ainakin osin korvaavat professorit luokkahuoneessa. Meillä on koulutuksen ykkösmaana suuri potentiaali tehdä sähköisestä oppimisesta merkittävä liiketoiminnan alue”, Suominen sanoo.

Kuka?

Matti Suominen, s. 1963, on KAUTE-säätiön hallituksen puheenjohtaja ja Aalto-yliopiston rahoituksen professori. Hänet valittiin marraskuussa 2017 Aalto-yliopiston Kauppakorkeakoulun tutkimuksesta vastaavaksi varadekaaniksi.

Teksti: Kira Keini / Kaskas Media