Uutiset

”Tutkimus on elinehto” – Alma Media lahjoitti 10 000 euroa digitutkimukseen


Alma Median lahjoitus ohjataan KAUTE-säätiön kautta digitalisoituvan talouden tutkimukseen. Alma Median toimitusjohtaja Kai Telanne haluaa, että Suomi on paraatin kärjessä maailman muuttuessa.

 

KAUTE-säätiö on saanut 10 000 euron lahjoituksen Alma Media. Lahjoitus liittyi säätiön 60-vuotisjuhlavuoden varainhankintakampanjaan, jolla kerättiin rahoitusta digitalisoituvan talouden ja yhteiskunnan tutkimukseen.

 

– Alman omat resurssit käytetään tuote- ja palvelukehitykseen. Perustutkimus on kuitenkin elinkeinotoiminnan pitkän aikavälin menestymisen kannalta elinehto. Siksi haluamme antaa oman panoksemme, Alma Median toimitusjohtaja Kai Telanne kommentoi lahjoitusta.

 

Telanne näkee erityisen kiinnostavana digitaaliteknologian tuomat muutokset ja mahdollisuudet. Ne ovat hänen mukaansa medialiikennetoiminnassa arkipäivää, mutta monella muulla alalla vasta tuloillaan.

 

– Teknologian kehittyminen muuttaa maailmaa pysyvästi ja ollaksemme tämän paraatin kärjessä alan tutkimustoiminnan on oltava Suomessa globaalisti kilpailukykyistä, mieluummin maailman kärkeä. Kestävän kilpailukyvyn rakentaminen ja ylläpitäminen edellyttävät laadukasta ja pitkäjänteistä tutkimusta ja tuotekehitystä.

 

Yritykset hyötyvät lahjoituksista

 

Kai Telanteen mukaan suomalaiset yritykset tukevat tutkimusta aktiivisesti. Yritykset hyötyvät lahjoituksista myös itse.

 

– Suomen kaltainen pieni maa voi menestyä kovassa globaalissa kilpailussa ainoastaan tieteelliseen tutkimukseen perustuvassa, parhaan osaamisen varaan rakennetussa korkean jalostusasteen tuotannossa, Telanne sanoo.

 

Tulevaisuudessa tarvitaan kuitenkin myös uusia lahjoittajia mukaan.

 

– Muuten tulevaisuudenkuva on näköalaton ja kuihtuva.

 

KAUTE-säätiö tarjoaa lahjoittajille mahdollisuuden osallistua rahoitettavien tutkimushankkeiden arviointityöhön. Näin halutaan edistää tutkimusrahoittajan ja elinkeinoelämän yhteistyötä. Alma Median edustaja, Talouselämä-lehden toimittaja Juha-Matti Mäntylä osallistui digihankeideoiden sparraustyöskentelyyn syksyllä 2016.

 

Myönnetyt digiapurahat kohdistuvat alustatalouden, algoritmien vallan ja teollisen talonrakentamisen tutkimukseen. Lisätietoa KAUTE-säätiön rahoittamista Tulenkantaja-apurahoista digitalisaation tutkijoille.

 

Tutustu tutkimushankkeiden videoesittelyihin KAUTE-säätiön YouTube-kanavalla

 

KAUTE-säätiö tukee kauppa- ja teknillistieteistä opetusta, opiskelua ja tutkimusta. Säätiön tavoitteena on edistää suomalaisen yhteiskunnan ja elinkeinoelämän uudistumista.