Tapahtumat Uutiset

Visiopäivä 2018 esittelee terveysliiketoiminnan uusia tuulia


Terveydenhuolto on jatkuvassa muutoksessa. Muun muassa teknologian kehitys, yksityistäminen ja soteuudistus mullistavat kenttää valtavasti. Siksi KAUTE-säätiön ja Kauppatieteellisen yhdistyksen 23. lokakuuta järjestettävässä Visiopäivässä teemana on “Terveysliiketoiminnan uudet tuulet”.

“Alalla on esimerkiksi valtava määrä älypuhelinsovelluksia kuluttajien käyttöön. Tekoälyn avulla sovelluksista kehitetään entistä henkilökohtaisempia. Sovellukset voivat tarjota yksilöityjä terveyskäyttäytymistä tukevia ratkaisuja”, sanoo Visiopäivän puhujiin kuuluva Johanna Nurmi.

Helsingin yliopiston tutkija Nurmi on tällä hetkellä tutkijavaihdossa Cambridgen yliopistossa Isossa-Britanniassa. Siellä hän on jatkanut tutkimustaan terveellisiin elämäntapoihin kannustavan Precious-sovelluksen parissa.

“Tutkin käyttäytymisen muutosta ja motivaatiota. Mikä saa käyttäjän sitoutumaan sovellukseen ja todella muuttamaan omia elintapojaan? Kun puhutaan terveysteknologian uusista innovaatioista, on tärkeää perustaa keskustelu tutkimusnäytölle. Sille, mitä jo tiedetään motivaatiosta ja käyttäytymisen muutoksesta”, Nurmi pohtii.

Visiopäivässä kuullaan puheenvuoroja lukuisista eri näkökulmasta. Katso koko ohjelma alta ja ilmoittaudu mukaan!

 

Visiopäivä 2018

 

Paikka: Startup Maria 01, Lapinlahdenkatu 16, Helsinki.

Aika: Tiistaina 23.10. kello 15–18.

Ilmoittautuminen: Lisätietoja ja ilmoittautumislinkin löydät täältä!

 

Ohjelma

15:00 Avaussanat: Hanna-Mari Aula, Kauppatieteellinen yhdistys ry

15:05 Tervetuloa Startup Mariaan: Toimitusjohtaja Voitto Kangas, Maria 01

15:15 Keynote 1: Dosentti Samuli Saarni, Fraxinus Consulting
Julkisen ja yksityisen terveydenhuollon raja hämärtyy – millä malleilla kestävää yhteistyötä?

15:35 Keynote 2:  Toimitusjohtaja, LL Risto Mäkinen, Savoa Partners Oy
Terveyspalvelut ovat myllerryksen partaalla – miten sinun, läheistesi ja työntekijöidesi tulisi toimia?

15:50 Näkökulmia terveyspalvelujen muutokseen

KTM Maria Korpela, Noona Healtcare Oy: ”Digi, Data ja Disruptio syövän hoidossa ja tutkimuksessa”
Tutkija Johanna Nurmi, Helsingin ja Cambridgen yliopisto: “Kuinka lisätä käyttäjien sitoutumista digitaalisiin palveluihin ja motivaatiota terveyskäyttäytymiseen – esimerkkejä motivoivasta haastattelusta ja pelillistämisestä Precious-sovelluksessa”
Tutkija Anna-Maria Hiltunen, Aalto-yliopisto: ”Co-creation of health in the specialized medical care”

16:20 Keskustelua

16:50 Päätössanat: Jouni Lounasmaa, KAUTE-säätiö

17:00 Vapaata seurustelua, ruokaa ja juomaa

Maksuttomaan tapahtumaan on vapaa pääsy.

Artikkelin kuva: Christopher Burns.