Apurahat Avartajat Henkilöt

Galiciasta Ouluun: Constantino Álvarez Casado kehittää kosketuksetonta diagnostiikkaa

Constantino Álvarez Casado viimeisteli kosketuksetonta diagnostiikkaa käsittelevän väitöskirjansa KAUTE-säätiön tuella. Casadon tutkimustyö Oulun yliopistossa palvelee perusterveydenhuoltoa sen kohdatessa haasteita pandemioista väheneviin resursseihin.

Galiciasta Suomeen uteliain mielin

Oulussa ei ole lainkaan lunta, vaikka Constantino Álvarez Casado niin toivoisi. Elämme joulukuuta ja mittaushistorian lämpimintä vuotta. Constantino kertoo, että aiempina vuosina kotikaupungissa on ollut lunta jo marraskuussa, mutta nyt kadut ovat paljaat: “Ihmiset ajattelevat, että espanjalainen kaipaa lämpöä, mutta olen kotoisin pohjoisesta, Galiciasta, joten sade ja koleus ovat minulle tuttuja juttuja.”

Casado työskentelee tutkijana Oulun yliopistossa. Hän päätyi Suomeen töihin lähes vuosikymmen sitten, ja sille tielle hän myös jäi. “Olen kiinnostunut tosi monesta asiasta. Ajattelen, että paras luonteenpiirteeni on uteliaisuus. Se näkyy myös työ- ja opiskeluhistoriassani”, Casado sanoo. Espanjassa suoritettu kandintutkinto tieto- ja viestintätekniikassa sai jatkoa maisteriopinnoista konenäön parissa. Valmistumisen jälkeen Casadolta tiedusteltiin, olisiko hän kiinnostunut jatko-opinnoista. Vastaus oli myönteinen.

Kosketukseton diagnostiikka pelastamaan ihmishenkiä 

Nyt Casado on viimeistellyt väitöskirjansa ja väitellyt tohtoriksi. Väitöskirjan aihe on tärkeä ja yhteiskunnallinen. Hän on mukana tutkimusryhmässä, joka on kehittänyt perusterveydenhuollon kosketuksetonta diagnostiikkaa esimerkiksi lämpökameroiden avulla. “Olen saanut työskennellä esimerkiksi Oulun yliopistollisen sairaalan lastenosastolla. Tutkimme siellä, miten sovelluksemme onnistuvat auttamaan esimerkiksi lasten keuhkokuumeen diagnosoinnissa etäyhteyden avulla”, Casado kertoo.

On helppo uskoa, että kosketukseton diagnostiikka – eli etälääkärivastaanotot – ovat tulevaisuutta. Pandemiat vaativat skaalattavia ja kontaktittomia ratkaisuja, mutta myös pitkät välimatkat aiheuttavat harmaita hiuksia terveydenhuollon resurssien pienentyessä. Silti kaikkien on päästävä lääkärin pakeille. Voisiko Casado auttaa?

“Sekä Suomessa että Espanjassa on paljon haja-asutusalueita, joilta on pitkä matka lääkäriin. Meidän tarkoituksemme ei ole poistaa inhimillistä kohtaamista, vaan parantaa etädiagnosointia”, Casado sanoo. Hän kertoo, että lämpökameroissa ja pulssioksimetreissä käytetään periaatteessa samaa tekniikkaa kuin älykelloissa. Tämä mahdollistaa sen, että lääkärillä on käytössään enemmän informaatiota, kun hän keskustelee potilaan kanssa esimerkiksi puhelimitse.

kaute foundation grant for contactless diagnostics

Apurahat antavat luvan keskittyä tutkimukseen

Casadolle apurahat merkitsevät mahdollisuutta keskittyä tutkimukseen. “Tutkimustyö on nykyään todella pirstaleista, ja aikansa joutuu jakamaan monen asian kesken”, hän sanoo. Toisaalta Casado näkee tutkimustyön ihan tavallisena työnä, jota ohjaa normaalia tarkempi tavoitteenasettelu. “Artikkelien jättöpäivät ja muut aikarajat stressaavat toisinaan, mutta tutkimustyö itsessään on todella mielenkiintoista.”

Kun Casadolta pyytää vinkkejä tutkimustyötään aloitteleville tutkijoille, vastausta ei tarvitse kauaa odotella: “Kun tapaan ensimmäisen rahoituksensa saaneita tutkijoita, kehotan heitä nauttimaan”, Casado naurahtaa. “Se on nimittäin upea juttu, jos pystyy keskittymään tutkimukseensa täysipainoisesti.”

Casado viimeisteli väitöskirjansa ja väitteli KAUTE-säätiön tuella. Apurahojen hakemista hän kuvaa hyödylliseksi: “Ohjaajani rohkaisi minua hakemaan apurahoja hyvin varhaisessa vaiheessa. Hän kertoi, että hylkäyksistä huolimatta hyödyn hakuprosessista. Hän oli oikeassa. Hakemusten laatiminen on auttanut minua hahmottamaan tutkimustyötäni paremmin.” Myös KAUTE:n hakulomakkeen kysymykset saavat Casadolta kehuja. “Mutta kyllä niihin kannattaa varata aikaa!” hän naurahtaa.

Teknillisen tutkimuksen ja lääketieteen leikkauspisteessä

Tulevaisuuttaan Casado tarkastelee innostuneesti. “Pidän tutkimustyöstä, ja erityisesti poikkitieteellinen tutkimus, jossa teknologia ja lääketiede kohtaavat, kiinnostaa minua. Mutta olen avoin kaikelle!” Casado on parhaillaan mukana eräässä oululaisessa terveydenhuollon tutkimusprojektissa, jossa tutkitaan monitorointia.

Lopuksi on pakko kysyä, kiinnostavatko sairaalasarjat Casadoa? “House on hyvä, tykkään siitä, miten se on tehty.”

constantino alvarez casado dissertation