17 kauppa- ja teknisten tieteiden tutkijaa sai matka-apurahan Tutkijat maailmalle -ohjelman kevään 2023 apurahahaussa. Apurahoja myönnettiin kokonaisuudessaan 443 907 euroa. Hakijoita oli tänä vuonna 74, joista 23 prosenttia sai apurahan.
”Ohjelman hakemusmäärä nousi koronavuosien jälkeen ja hakemusten laatu pysyi korkeana. Nokia Säätiön mukaan tulon myötä myönnetyn rahoituksen määrä nousi hieman edellisistä vuosista”, kertoo KAUTE-säätiön asiamies Tuomas Olkku.
Apurahoista kuusi jaettiin kauppatieteilijöille (yhteensä 181 307 euroa) ja 11 teknisten tieteiden tutkijoille (yhteensä 262 600 euroa). Rahoitusta saaneet tutkijat syventyvät tutkimusvierailuillaan esimerkiksi datan hyödyntämiseen eri aloilla, tekoäly-yhtiöihin ja robotiikkaan sekä kestävään kehitykseen muun muassa taloushallinnossa, kuluttajabrändeissä ja tuotekehityksessä.
“Apurahansaajat menevät omilla aloillaan hyvätasoisiin yliopistoihin. Aiemmille apurahansaajille tehtyjen kyselyiden perusteella voimme olla luottavaisia, että hyvin suunniteltu ulkomaan tutkimusjakso hyödyttää paitsi hakijan omaa tutkimusta, verkostojen vahvistumisen kautta myös suomalaisia tutkimusyhteisöjä laajemminkin”, Olkku jatkaa.
Tutkijat maailmalle -ohjelmaa rahoittavat KAUTE-säätiö, Liikesivistysrahasto, Walter Ahlströmin säätiö sekä Nokia Säätiö.