Suomalaiset ovat kulutusta rakastavaa kansaa. WWF:n mukaan kulutamme noin nelinkertaisesti sen, mikä olisi maapallon rajoissa kestävää. Vuoden 2024 ylikulutuspäivä, siis päivä, jona suomalaiset ovat kuluttaneet oman osansa maailman luonnonvaroista, oli jo 12. huhtikuuta. Mikä pelastaisi meidät itseltämme ja tulevat sukupolvet hölmöilyiltämme?
Yksi tarjotuista ratkaisuista on vihreä siirtymä. KAUTEtalks. Tutkimusmatkoja -podcastin toisessa jaksossa vierailevat Nani Pajunen ja Olli Kähkönen. Molemmat uskovat, että vihreä siirtymä on välttämätön askel kohti kestävämpää huomista, jossa kasvu ei perustu luonnonvarojen ylikulutukselle.
Jaksossa tarkastellaan vihreämpää tulevaisuutta ja keskustellaan siitä, mitä vihreä siirtymä käytännössä tarkoittaa, millaisia innovaatioita siihen liittyy ja mitkä ovat sen haasteet ja mahdollisuudet?
Olli Kähkönen
Olli Kähkönen on kauppatieteilijä ja teollinen muotoilija, jonka elämäntyö on edistää vihreää siirtymää. Hän työskentelee perustamansa Nordic Bioproducts Groupin toimitusjohtajana eli akateemisen tutkimuksen ja tutkimuksen soveltamisen leikkauspisteessä. Yhtiö muuttaa maailmaa selluloosainnovaatioiden avulla tavoitellen parempia tuotteita ihmisille, yrityksille ja koko planeetalle. Kähkösen katse suuntautuu tulevaisuuteen. Mutta onko se vihreä?
Nani Pajunen
Nani Pajunen on tekniikan tohtori, kestävyyssiirtymän ja kiertotalouden erikoisosaaja ja KAUTE-säätiön hallituksen jäsen. Hän on pidetty puhuja, jonka intohimona on systeeminen muutos kohti kestävää ja oikeudenmukaista globaalia taloutta. Pajunen visioi mielellään malleja kestävästä ja oikeudenmukaisesta tulevaisuudesta ja tarttuu myös tuumasta toimeen auttaen yhteiskunnan eri sektoreita tallaamaan oikealla polulla muutoksen edistämiseksi. Tällä hetkellä Pajunen on vapaalla Sitran johtavan asiantuntijan tehtävästä ja toimii konsulttina AFRY:llä sekä käynnistää kiertotaloutta edistäviä teollisia T&K-hankkeita Turun ammattikorkeakoulussa.
KauteTalks on Kaute-säätiön podcast, jossa käsitellään kauppatieteen ja tekniikan tutkimusta. Ohjelmassa vierailevat oman alansa huiput, jotka innostavat muuttamaan maailmaa.
Meille monimuotoinen ja oikeudenmukainen tulevaisuus on tärkeää. Tuemme huippututkimusta, joka muuttaa maailmaa esimerkiksi digitalisaation avulla sekä vauhdittamalla kestävyyssiirtymää. Tervetuloa tutkimusmatkalle!