Uutiset

Alustatalous Suomessa – KAUTE-säätiön juhlaseminaari 24.11.


Tämä on aikakausista paras ja pahin, se on viisauden aikaa, se on hulluuden aikaa, se on uskon mutta samalla epäilyksen aikakautta, valon ja pimeyden aikaa.” Näillä Charles Dickens Kaksi kaupunkia -romaanin alkusanoilla voi kuvata aikaamme osuvasti.

Teknologian nopea kehitys on aikakautemme keskeinen yhteiskunnallinen muutosvoima. 3D-printtaus, itse ajavat autot, puheentunnistus ja miljardeja laitteita yhdistävä verkko ovat vain esimerkkejä siitä, mihin nykyteknologia kykenee. Nämä vielä muutamia vuosia sitten mahdottomilta näyttäneet läpimurrot tarjoavat ennennäkemättömiä mahdollisuuksia ihmiskunnalle.

Työn digitalisoituminen, robottien yleistyminen ja digitaaliset alustat kasvattavat tuottavuutta, mutta myös eriarvoisuutta ja epätasa-arvoa. Digitalisaation aikaansaamaan muutokseen liittyy aivan uudenlaisia kysymyksiä oikeudenmukaisuudesta ja osallisuudesta. Olemme kuluvana vuonna säätiössä erityisesti paneutuneet tämän muutoksen pohtimiseen mm. järjestämällä #Tulenkantajat  -teemahaun.

Säätiön 60-vuotisjuhlaseminaari ‘Alustatalous Suomessa?’ järjestetään Kauppakorkeakoululla klo 24.11. 15-17. Seminaarissa kuullaan kiinnostavia puheenvuoroja ja keskusteluja eturivin tutkijoilta ja yritysjohtajilta.

Seminaarin jälkeen juhlallisuudet jatkuvat vapaamman seurustelun merkeissä illallisella Vanhalla Polilla klo 18 alkaen. Juhlapuhujana tilaisuudessa on former Ambassador Bruce J. Oreck.

KAUTE haluaa toivottaa teidät lämpimästi tervetulleiksi sekä juhlaseminaariin että illallisgaalaan. Tilaisuudet ovat avec.

Tavataan juhlapäivänä!

Parhain terveisin,
Jouni Lounasmaa
asiamies, KAUTE-säätiö
Ilmoittautuminen ja lisätietoa.