Tekniikan ja lääketieteen yhdistäminen johti Jukka Kortelaisen tutkijanuralta terveysteknologiayrityksen toimitusjohtajaksi. Matkan varrella hän oivalsi, ettei tutkimuksen vaikuttavuus synny pelkästään uusista löydöksistä, vaan siitä, että ne saadaan käytäntöön. Tänään hänen kehittämänsä teknologia auttaa tunnistamaan tehohoitopotilaiden aivotoiminnan häiriöitä entistä nopeammin.
Tehohoidon tarpeista syntyi yritys
Toimitusjohtaja Jukka Kortelaisen arki näyttää nykyään erilaiselta kuin tutkijanuran alussa. Lähes vuosikymmen on vierähtänyt terveysteknologiayhtiö Cerenionin puikoissa. Vaikka vastuu työntekijöistä ja rahoituksesta välillä painaa, Kortelainen on tyytyväinen siihen, miten elämä on kuljettanut.
“Olen unelmatyössäni. Tutkimustyö loi vahvan pohjan yritystoiminnalle, ja pidän toimitusjohtajan työstä.”
Kortelainen kertoo, että vastuun näkökulmasta tutkijan ja toimitusjohtajan työnkuvat muistuttavat toisiaan. Yhtiön johdossa vauhti on kuitenkin aivan toinen. Onneksi siihen on saanut oppia vuosien varrella.

Kaupallistaminen ruokkii intohimoa
Cerenionin tavoitteena on auttaa tunnistamaan tehohoidossa olevan potilaan aivotoiminnan häiriötila mahdollisimman nopeasti, jopa minuuteissa. Tämä on mahdollista Kortelaisen tutkimukseen perustuvan, potilaan aivosähkökäyrää tulkitsevan, lääkinnällisen laitteen avulla.
“Tutkimuksen vieminen käytäntöön innostaa, ja kaupallistaminen ruokkii intohimoa. Yritystoiminta on ollut optimaalinen tapa yhdistää tekniikka ja lääketiede.”
Molemmat tieteenalat ovat kiinnostaneet Kortelaista pitkään. Lääkisopintojen jälkeen hän päätyi kliinisiin töihin. Sairaalamaailman tuntemus on auttanut myös hoitohenkilökunnan ja potilaiden tarpeiden tunnistamisessa: Nopeus, tarkkuus ja käytettävyys ovat avainasemassa.
Kortelainen on seurannut alaa ja vastaavanlaisten kasvuyhtiöiden tarinaa jo pitkään. Erilaiset innovaatiot tulevat ja menevät, ja niistä parhaimmat parantavat ihmisten arkea. Myös mittausteknologia kehittyy. Loppukäyttäjälle se tarkoittaa sitä, että vakavasti sairaita potilaita voidaan tutkia ja hoitaa yhä tehokkaammin.
Myös tekoälyllä on oma paikkansa tässä kehityksessä.
“Tekoälyn murros lääketieteessä on merkittävä asia. Olemme tilanteessa, jossa vuosikymmeniä käytetty menetelmä ottaa nyt merkittäviä harppauksia eteenpäin.”

Apuraha mahdollisti keskittymisen tutkimukseen
Jukka Kortelainen sai KAUTE-säätiön apurahan vuonna 2007. Se toimi motivaattorina tutkimustyöhön.
“KAUTE:n apuraha antoi mahdollisuuden keskittyä tutkimukseen täysipainoisesti eikä sitä tarvinnut tehdä muiden töiden ohessa.”
Tutkijan uraa Kortelainen muistelee lämmöllä. Vaikka leipä oli kapeampi, elämä oli täyttä. Esimerkiksi GETA-tutkijakoulu (Graduate School in Electronics, Telecommunications and Automation) tarjosi verkostoja, jotka vaikuttavat vieläkin. Tiedeyhteisön tuki oli merkittävää ja läpileikkaavasti läsnä.
“Kävimme esimerkiksi vuosittain risteilyllä, jonne kutsuttiin ihan kaikki tohtorikoulutettavat. Siellä jokainen esitteli työnsä ja pääsi ideoimaan kollegoidensa kanssa.”
Tutkijoista kasvuyrityksen perustajiksi
Vaikka varsinainen tutkimusryhmän tuki jäi näinä vuosina puuttumaan, löytyi matkan varrelta kolme tärkeää ihmistä, tutkijakollegaa. Yhdessä nelikko perusti Cerenionin ja oli uudenlaisten haasteiden edessä. Ydintiimi on kokenut yhdessä paljon.
“Alussa olimme ennen kaikkea tutkijoita, eikä meillä ollut kokemusta yrityksen rakentamisesta. Vuosien varrella olemme täydentäneet tiimiä osaajilla, jotka ovat tuoneet mukaan kaupallista ja liiketoiminnallista osaamista.”
Kortelainen on edelleen mukana tutkimustyössä, vaikka pääasiallinen vastuu onkin kumppaneilla. Tutkimuksessa on kuitenkin hyvä pysyä jotenkin mukana. Se auttaa myös toimitusjohtajan työssä.
Ulos laboratoriosta
Tutkijan urasta haaveilevalle Jukka Kortelaisella on selkeä neuvo: Kaupallistamisen mahdollisuuksia kannattaa tarkastella avoimin mielin ihan alusta asti.
“Tutkijat ovat usein hyvin syvällä omassa tutkimuksessaan. Jos tutkimustuloksia haluaa viedä käytäntöön, on tärkeää tarkastella niitä myös laajemmasta näkökulmasta.”
Kortelainen näkeekin kaupallistamisen käytännön mekanismina.
“Ei se tarkoita sitä, että myisi sielunsa. Tutkimuksen vieminen käytäntöön, ulos laboratorioista, on usein edellytys sille, että oma idea voi auttaa ihmisiä.”

Mikä tai kuka on avartanut mieltäsi?
“Kaupallisen puolen tuominen mukaan omaan tutkimustyöhön. Research to Business -rahoitus (Business Finland) auttoi näkemään uusia mahdollisuuksia. Akateeminen raha on aina rajoitettua ja iso porukka taistelee siitä.
Minkä villin unelman haluaisit toteuttaa työssäsi, jos raha ei olisi esteenä?
“Kansainvälinen menestys omalle keksinnölle olisi upea juttu. Olisi myös hienoa auttaa muita yrittäjiä. Ehkä se on jossain vaiheessa mahdollista, jos rooli Cerenionissa muuttuu.”
Miten lukija voi perehtyä aiheeseesi paremmin?
“Nettisivuilta löytää paljon tietoa Cerenionista. Suosittelen myös Timo Ahopellon ja Jyri Engeströmin Startup-käsikirjaa. Se on hyvä teos tutkijoillekin.”