Näkökulmat

Kiertotalous ei ole mitään uutta

Kiertotalous saattaa monille kuulostaa modernilta keksinnöltä. Yritykset kehittävät uusia tapoja kierrättää PET-pulloja ja kuluttajat ostavat innoissaan vanhoista kahvipavuista tehtyjä lenkkareita. Mutta loppujen lopuksi kiertotaloudessa ei ole mitään uutta. 

Suurin osa meistä on käynyt ainakin joskus kirpputorilla. Tai saatamme muistaa isovanhempamme korjaamassa sukkiaan tai käyttämässä vuosikymmeniä vanhaa pesukonetta. Joka kaupungissa on yhä suutareita, jotka korjaavat ihmisten kenkiä. Nämä ovat kaikki esimerkkejä kiertotalouden toiminnasta jo ennen kuin koko sanaa oli keksitty.

Tutkijablogissaan KAUTE:n apurahansaaja Savu Rovanto kirjoittaa ajatuksiaan kiertotaloudesta. Hän on väitöstutkija Aalto-yliopistossa, jossa hänen tutkimuksensa keskittyy kiertotalouden yhteiskunnallisiin ja normatiivisiin näkökulmiin Euroopassa ja Japanissa.

Lue koko englanninkielinen blogi täältä!

Tutkijablogeissa KAUTE:n apurahansaajat kertovat omin sanoin tutkimuksestaan.