Palkinnot Uutiset

Ehdota vuoden 2020 nuorta tutkijayrittäjää


Vuoden nuori tutkijayrittäjä -palkinto voidaan myöntää alle 40-vuotiaalle päätoimiselle yrittäjälle, jolla on uusi tutkimukseen perustuva liikeidea. Tutkijayrittäjän yritystoiminnan on oltava vielä alkuvaiheessa (alle viisi vuotta toimintaa ja alle 10 miljoonan euron liikevaihto), ja sen tulee työllistää omistajansa lisäksi vähintään yksi henkilö. Ehdotuksia vuoden 2020 palkinnon saajaksi voivat lähettää kaikki asiasta kiinnostuneet henkilöt tai yhteisöt. Palkinnon saajan valitsee raati, johon kuuluvat Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen, Suomen Ekonomien puheenjohtaja Timo Saranpää sekä Vuoden 2017 palkinnon voittaja, Askel Healtcare Oy:n perustaja ja toimitusjohtaja, FT Virpi Muhonen.

“Haluamme palkinnolla kannustaa nuoria tutkijoita yrittäjäuralle. Yritystoiminta on tehokas tapa soveltaa tutkimusten tuloksia koko yhteiskunnan hyödyksi. Samalla syntyy myös uusia työpaikkoja”, kertoo KAUTEn asiamies Tuomas Olkku.

”Pienillä ja keskisuurilla yrityksillä on merkittävä rooli suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan turvaamisessa. Tämä palkinto nostaa esille tutkimusta menestyksekkäästi soveltaneita yrityksiä ja yrittäjiä, jotka ratkaisevat globaaleja haasteita luoden samalla uutta kasvua Suomeen”, kertoo Suomen Ekonomien puheenjohtaja ja AKY-Akavalaisten yrittäjien puheenjohtaja Timo Saranpää.

KAUTE-säätiö on jakanut Vuoden nuori tutkijayrittäjä -tunnustuksen vuodesta 2013 lähtien. Viime vuonna palkinnon voitti laskennallisen tekniikan tutkija Jere Heikkinen, joka pyrkii Finnos-yrityksessään uudistamaan suomalaista sahateollisuutta tekoälyn avulla. Vuonna 2018 palkinto puolestaan myönnettiin solu- ja molekyylibiologian tohtoriopiskelija Kunal Gargille, joka Tezted-yrityksessään toi markkinoille uuden tavan diagnosoida punkkien levittämiä sairauksia.

Ehdotuksia vuoden 2020 nuoreksi tutkijayrittäjäksi voi lähettää 31.12.2020 asti. Voittaja julkistetaan alkukeväällä 2021.

Lue lisää palkinnosta ja lähetä oma ehdotuksesi!