Apurahat Uutiset

PoDoCo apurahat haettavina 15.9.-31.10.2018


Onko yrityksessänne sellaisia ideoita, joiden analyysissa ja toteutuksessa nuori tohtori voisi olla avuksi? Oletko nuori tohtori, joka on kiinnostunut tutkimusosaamisesi soveltamisesta yritysmaailmassa? PoDoCo-ohjelma voi olla oikea ratkaisu!

Tohtorikoulutettujen ja elinkeinoelämän PoDoCo -yhteistyöohjelma edistää tohtoreiden työllistymistä yrityksiin ja parantaa Suomen elinkeinoelämän kykyä uudistua pitkäjänteisesti. Yksittäisen PoDoCo-projektin kokonaispituus on 1-2 vuotta ja se jakautuu kahteen 6-12 kuukauden osaan. Aluksi on säätiörahoitteinen tutkimusvaihe ja sitä seuraa samanmittainen yrityksen rahoittama soveltava vaihe. PoDoCo-ohjelmaan voi osallistua kaikki suomalaiset tai Suomessa liiketoimintaa harjoittavat yritykset ja kaikki väitöskirjan vastikään tehneet tai lähiaikana väittelevät henkilöt.

PoDoCo-ohjelman apurahat on tarkoitettu uusia uria aukovaan strategiseen tutkimukseen. Ohjelman puitteissa tohtori ja yrityskumppani ideoivat yhdessä tutkimushankkeen, jonka toteuttavalle tohtorille haetaan rahoitusta mukana olevilta säätiöiltä. Säätiöt myöntävät ohjelmaan valituille työskentelyapurahan vuodeksi tai puoleksi vuodeksi. Kokovuosiapurahan suuruus on 28.000 euroa.

PoDoCo-ohjelman apurahat ovat haettavina 15.9–31.10.2018. Haun tulokset julkaistaan viimeistään joulukuussa 2018.

PoDoCo-ohjelma järjestää vuosittain kaksi hakukierrosta, jossa kussakin jaetaan noin 17 apurahaa. Yhdeksän säätiötä ovat sijoittaneet PoDoCo-ohjelmaan noin 1 000 000 euroa vuodelle 2018.

Lisätietoa ohjelmasta ja apurahahausta saa PoDoCo-ohjelman kotisivuilta, (www.podoco.fi) sekä ohjelmapäällikkö Essi Hutulta, essi.huttu(at)dimecc.com, puh. +358 40 840 9259