Ylen työryhmä palkittiin 10 000 euron Talousjournalismi-palkinnolla, joka jaettiin nyt ensimmäistä kertaa. Asiantuntijaraati valitsi voittajan neljän finalistin joukosta.
Talousjournalismi-palkinto on uusi tunnustuspalkinto, joka jaetaan vuosittain ansioituneelle suomalaiselle taloustoimittajalle tai työryhmälle laadukasta talousjournalismia edistävästä julkaisusta tai teosta.
Asiantuntijaraati valitsi Ylen työryhmän voittajaksi neljän finalistin joukosta. Ylen pelillinen verkkoartikkeli valaisee Suomen valtiontaloutta käytännönläheisesti: lukija voi karsia menoja, kiristää veroja tai molempia – ja nähdä valintojensa seuraukset. Peli perustuu laajaan tietoaineistoon, joka on koottu muun muassa valtion talousarvioesityksestä, ministeriöiltä, Eläketurvakeskukselta, Terveyden- ja hyvinvoinnin laitokselta, Tilastokeskukselta ja Verohallinnolta.
“Ajankohtainen aihe ja innovatiivinen toteutus! Työ käsittelee hankalaa aihetta tavalla, joka innostaa kokeilemaan. Pelimäisyys auttaa tavoittamaan uusia yleisöjä ja lisää siten uutisoinnin vaikuttavuutta. Lisäksi tutkittua tietoa on käytetty hienosti hyväksi”, asiantuntijaraati perusteli valintaa.
Ylen artikkelin työryhmään kuuluvat Taneli Arponen, Tulikukka de Fresnes, Timo-Pekka Heima, Antti Parviala, Eetu Pietarinen, Mika Pippuri ja Maria Stenroos.
“Kehen osuu, kun poliitikot leikkaavat? Kun taloutta pannaan kuntoon, kuka kärsii? Jos ei tehdä mitään, maksammeko siitä kohta kaikki? Näistä ajatuksista käynnistyi pelin suunnittelu politiikantoimituksessa, ja mukaan liittyi taloustoimittaja ja koodari. Teimme vähän överin pelin, joka sisältää rautaisen tiedollisen ytimen. Sekä nuoret että kokeneemmat pelaajat löysivät sankoin joukoin Ylen nettisivuille juustöhöyläämään, leikkaamaan ja moottorisahaamaan. Olemme iloisia ja kiitollisia palkinnosta!” työryhmä kommentoi voittoa.
Talousjournalismi-palkinnon saajaksi sai ehdottaa huhtikuun ajan JSN:n toimintaperiaatteisiin sitoutuneessa mediassa 28.4.2022-28.4.2023 ilmestynyttä juttua. Ehdotuksia tuli yhteensä 23, joista neljä valittiin shortlistalle.
Juttujen arvioinnissa kiinnitettiin huomioita muun muassa journalistiseen tasoon, vaikuttavuuteen sekä taloudellisen ymmärryksen ja tutkitun tiedon käytön edistämiseen. Muita finalisteja olivat Kauppalehden artikkeli Pihlajalinnan vaikeuksista, Turun Sanomien jättilistaus Varsinais-Suomen suurimmista työpaikkojen lisääjistä ja vähentäjistä sekä Helsingin Sanomien artikkeli vaikuttaja Sara Vannisesta ja somevaikuttamisen ansaintalogiikasta.
Palkintoraatiin kuuluvat professori Virpi Tuunainen, toimituspäällikkö Anni Erkko, professori Pekka Mattila ja toimitusjohtaja Arno Ahosniemi. Palkinto jaetaan KAUTE-säätiön Talouselämä-lehden erikoisrahastosta. KAUTE-säätiö tukee kaupallisten ja teknillisten tieteiden tutkimusta sekä tutkimustiedon levittämistä.