Apurahat Uutiset

KAUTEn apurahahaku on auki 13.1.–31.1.2020


KAUTE-säätiö tukee kaupallisten ja teknillisten tieteiden tutkimusta, opetusta ja opiskelua. Säätiömme tavoitteena on edistää suomalaisen elinkeinoelämän kestävää uusiutumista. Kevään apurahat ovat haettavissa 13.–31.1.2020.

Myönnämme apurahoja kauppatieteiden ja tekniikan aloille: tutkimustyön ja jatkotutkintojen, ensisijaisesti väitöskirjatutkimusten, rahoitukseen sekä yliopisto-opetuksen kehittämiseen.

Vuosina 2018–2020 tuemme tutkimusta erityisesti kauppatieteitä ja teknologiaa yhdistävillä uusilla aloilla. Näitä ovat esimerkiksi cleantech, finanssiteknologiat, energia-alan kestävä kehitys, sähköinen terveydenhuolto, verkko-oppiminen, digitaaliset valmistusteknologiat sekä tekoälyn sovellusalat.

Säätiön apurahat tutkimusvaihtoon ovat haettavina myöhemmin keväällä Tutkijat maailmalle -ohjelman ja Fulbright Finlandin kautta.

Myönnettävät apurahat

Kevään hakukierroksella voi hakea seuraavia apurahoja:

1) Työskentelyapurahat väitöskirjaopiskelijoille ja nuorille tohtoritutkijoille päätoimista työskentelyä varten. Apurahojen suuruus vuonna 2020 on 6000 euroa (3 kk), 12 000 euroa (6 kuukautta) ja 22 000 euroa (12 kuukautta).

2) Apuraha matkakulujen kattamiseen. Apurahaa voi käyttää vähintään kuukauden mittaisiin tutkimusvierailuihin ulkomaille, ei kuitenkaan konfrerenssivierailuihin. Apurahansuuruus vuonna 2020 on enintään 10 000 euroa.

2) Apurahat tutkimus- tai julkaisutyöstä aiheutuvien kulujen kattamiseen. Apurahan suuruus vuonna 2020 on enintään 5000 euroa.

Näin haet

Tutustu huolellisesti apurahanhakijan ohjeisiin.

Hakeminen tapahtuu säätiön apurahapalvelun kautta. Apurahahakemukset liitteineen ja lausuntoineen tulee jättää 31.1.2020 klo 23.59 mennessä. Emme käsittele myöhästyneitä apurahahakemuksia.

Tutustu myös aiempina vuosina myönnettyihin apurahoihin.

Kysy meiltä apurahahausta

Järjestämme 27. tammikuuta kello 15–16 Facebook-sivuillamme Q&A-livelähetyksen, jossa asiamiehemme vastaa hakua ja apurahoja koskeviin kysymyksiin reaaliajassa. Voit myös lähettää kysymyksiä livelähetystä varten etukäteen Facebookissa yksityisviestitse tai Twitterissä tägäämällä twiittiisi hashtagin #KauteApurahat2020. Pyrimme vastaamaan livelähetyksen aikana mahdollisimman moneen kysymykseen.

Taltiointi Q&A-livestä on katsottavissa Facebookissa myös lähetyksen jälkeen.