Hallituksen puheenjohtaja Matti Suominen / Kuva: Kreetta Järvenpää
Henkilöt Näkökulmat Uutiset

KAUTEn hallituksen pj Matti Suomisen haastattelu Talouselämässä


KAUTEn hallituksen puheenjohtaja ja Aalto yliopiston rahoituksen professori Matti Suominen kommentoi osakemarkkinoiden tilannetta uusimmassa Talouselämä-lehdessä. 

Keskuspankkien elvytys on pitänyt osakekursseja korkealla. Korkojen nousu ja inflaatio saattavat laskea kursseja, mutta 2000-luvun alun kaltaista romahdusta ei ole näköpiirissä, koska vahvassa kurssinousussa olevat teknologia-alan yritykset tekevät myös kannattavaa liiketoimintaa ja ovat hyvin johdettuja markkinajohtajia. Etenkin Yhdysvalloissa rokotukset etenevät hyvin ja ihmisillä on kertynyt rahaa tileille. Odotettavissa on kulutuksen kasvu laumasuojan synnyttyä, ja se laittaa inflaation liikkeelle. Maltillinen inflaation kiihtyminen on myös keskuspankin intressissä, sillä se on lähes ainoa hyvä vaihtoehto jolla valtioiden ja yritysten kasvanutta velkakuormaa voidaan keventää.

”Piensijoittaja voi olla rauhallisin mielin kun sijoittaa pitkällä aikajänteellä ja keskittyy ”tylsiin” arvo-osakkeisiin hypetettyjen sektoreiden ja Bitcoinien sijaan,” toteaa Suominen.

Koko artikkeli Talouselämän verkkosivuilla.