Uutiset

KAUTEn ja Erkki Paasikiven säätiön vesitekniikan tutkimuksen apurahapäätökset on tehty


KAUTE-säätiön Niilo V. ja Lauri N. Santasalon rahaston ja Erkki Paasikiven säätiön yhteinen vesitekniikan tutkimukseen keskittyvä apurahahaku järjestettiin nyt ensimmäistä kertaa. Hakuun tuli yhteensä 24 hakemusta, joissa haettiin yhteensä noin 628 000 euroa rahoitusta. 

Apurahoja myönnettiin haussa yhteensä 132 000 euroa kuudelle tutkijalle. Päätöksissä painottui tänä vuonna puhtaan veden ja juomaveden puhdistuksen tutkimus. Santasalon rahasto myönsi 22 000 euron apurahan vuoden työskentelyjaksolle Anjan Debille juomaveden puhdistukseen liittyvään teknologiseen kehitykseen Helsingin yliopistoon sekä Kevin Lyonsille Oulun yliopistoon pohjavesikaivojen juomaveden laatuun vaikuttavien tekijöiden tutkimukseen. 

Erkki Paasikiven säätiö myönsi neljälle tutkijalle 22 000 euron apurahan.  Apurahat myönnettiin juomaveden puhdistukseen liittyviin tutkimusaiheisiin Parminder Kaurille ja Burcu Sayinlille Aalto-yliopistoon sekä Shelmith Theurille Tampereen yliopistoon. Lisäksi Mohammad Bhuyanille myönnettiin apuraha pintaveden puhdistukseen liittyvään tutkimukseen Oulun yliopistoon.

Puhtaan veden riittävyys on yksi tulevaisuuden suurimpia haasteita. Siksi haluamme tukea erityisesti puhtaan veden tutkimista ja puhdistustekniikoiden kehittämistä. Suomessa on todella korkealaatuista vesitekniikan tutkimusta, jolle on myös kansainvälistä kysyntää. Apurahaa saaneiden hakemuksissa näkyi selkeä intohimo alaa kohtaan ja näkemys siitä, miten alan tutkimusta viedään eteenpäin”, kertoo Santasalon rahaston puheenjohtaja Tuomas Santasalo.

Yhteisellä apurahahaulla KAUTEn kanssa teimme rahoituksen hakemisen entistä helpommaksi vesitekniikan tutkijoille. Saimme hakuun runsaasti laadukkaita hakemuksia, ja KAUTEn asiantuntijaneuvoston lausunnot tarjosivat hyvän pohjan  päätösten tueksi”, kertoo Erkki Paasikiven säätiön puheenjohtaja Kristiina Paasikivi.

KAUTEn ja Erkki Paasikiven säätiön yhteinen vesitekniikan tutkimuksen apurahahaku on tarkoitus järjestää jatkossa vuosittain. Tavoitteena on taata rahoituksen jatkuvuus erityisesti nuorten tutkijoiden tutkimushankkeille ja kannustaa tutkijoita myös kansainvälisten verkostojen rakentamiseen.