Apurahat Uutiset

KAUTEn apurahapäätökset on julkaistu – apurahoja erityisesti digitalisaation ja kestävän kehityksen tutkimukseen


KAUTE-säätiö sai kevään yleisessä apurahahaussa yhteensä 315 hakemusta. Haetun rahoituksen suuruus oli 4,4 miljoonaa euroa. Apurahoja myönnettiin 23 hakijalle yhteensä 283 600 euroa.

Vuosikymmenen ensimmäiseen apurahahakuun lähetetyissä hakemuksissa korostuivat kestävän kehityksen ja digitalisaation teemat. Myös rahoitusta saaneissa hankkeissa painotus näkyy selvästi.

Apurahaa myönnettiin tutkimuksille, jotka pureutuvat muun muassa ihmisen ja tekoälyn väliseen yhteistyön, uusiutuvan energian järjestelmiin sekä virtuaalitodellisuuden hyödyntämiseen vähittäiskaupassa.

Säätiö myönsi lisäksi jatkorahoitusta tutkijoille, jotka ovat saaneet säätiöltä aiemmin apurahaa.

“Tänä vuonna hakemusten taso oli erittäin korkea. KAUTE on selvästi noussut keskeiseksi säätiöksi, jolta perus- ja soveltavan tutkimuksen huippuhakijat etsivät rahoitusta”, sanoo säätiön hallituksen puheenjohtaja Matti Suominen.

Tutustu myönnettyihin apurahoihin