Uutiset

PoDoCo apurahat haettavina


Tohtorikoulutuksen saaneiden työttömyys on ollut Suomessa kasvussa ja tämän vuoden alussa työttömänä oli jo 1.500 tohtoria. Tohtorikoulutettujen ja elinkeinoelämän uusi Post Docs in Companies -yhteistyöohjelma edistää tohtoreiden työllistymistä yrityksiin ja parantaa Suomen elinkeinoelämän kykyä uudistua pitkäjänteisesti ja kunnianhimoisesti.

Ohjelman toteutuksesta vastaa FIMECC Oy ja sen rahoittajasäätiöt ovat Suomen Kulttuurirahasto, KAUTE-säätiö, Tekniikan Edistämissäätiö ja Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiö.

PoDoCo-palvelussa on kaksi keskeistä osallistumisen osa-aluetta:

1) Uusien tohtorien osallistuminen

Vastavalmistuneille ja valmistumassa oleville tohtoreille tarjotaan tietoa yritysten tutkimus- ja tuotekehityshaasteista ja heille järjestetään esittäytymistilaisuuksia yritysten johdolle.

Ohjelman puitteissa tohtori ja yrityskumppani voivat yhdessä ideoida tutkimushankkeen, johon voi hakea rahoitusta mukana olevilta säätiöiltä. Normaalia tuotekehitystä ei kuitenkaan rahoiteta, vaan yritysten osaamispohjan laajentamista tohtorien työpanoksen kautta.

Säätiöt myöntävät ohjelmaan valituille työskentelyapurahan vuodeksi tai puoleksi vuodeksi. Vuosiapurahan suuruus on 28.000€.

2) Yritysten osallistuminen

Yrityksille tarjotaan tietoa tuoreista tohtoreista ja tohtorikandidaateista sekä heidän erityisosaamisistaan. Yrityksille järjestetään mahdollisuuksia tohtoreiden osaamisen hyödyntämiseen ja tieteellistä lähestymistä vaativaan ongelmanratkaisuun.

Ohjelmaa on ollut käynnistämässä ABB, Cargotec, Fastems, Genelec, KONE, Metso, Neste Oil, Outokumpu, Outotec, Ponsse, Rolls-Royce, SSAB, Stora Enso, Vaisala ja Wärtsilä. Lisää mahtuu ja myös pk-yrityksiä kannustetaan mukaan.

Tohtorin ja yritysten haku on avautunut

PoDoCoa voi hyödyntää toimialariippumattomasti mikä tahansa yritys ja siihen voi ilmoittautua kuka tahansa väitöskirjan vastikään tehnyt tai lähiaikana väittelevä henkilö. Apurahat ovat haettavina 1.9.-15.10.

Lisätietoa ja hakulomakkeet löytyvät osoitteesta www.podoco.fi.