Uutiset

Tuomas Olkku on KAUTEn uusi asiamies


Kaupallisten ja teknillisten tieteiden tukisäätiö KAUTE sai vuoden alussa uuden asiamiehen, kun liiketoimintastrategi Tuomas Olkku ryhtyi luotsaamaan säätiötä.

Pitkän uran tiedekeskus Heurekassa tehnyt Olkku uskoo, että KAUTEn asiamiehen tehtävä tarjoaa kiinnostavan näköalapaikan teknillisten ja kauppatieteiden maailmaan.

“On mielenkiintoista päästä näkemään, minkälaisia asioita aloilla juuri nyt tutkitaan ja mitkä ovat tulevaisuuden kannalta nousevia trendejä”, Olkku sanoo.

Olkun tavoitteena on nostaa KAUTEn tunnettuutta ja vaikuttavuutta entisestään. Hän toivoo pystyvänsä viemään säätiön kannalta tärkeitä asioita eteenpäin ja edistämään myös rahoitettavan tutkimuksen yhteiskunnallista vaikuttavuutta.

“On hienoa saada olla mukana mahdollistamassa tutkimuksen toteutusta. Haluan omalla työlläni edesauttaa sitä, että myöntämämme rahoitus on mahdollisimman vaikuttavaa ja vie tutkimustyötä tehokkaasti eteenpäin.”

KAUTEn hallituksen puheenjohtaja Matti Suominen uskoo, että Olkulla on erinomaiset edellytykset kehittää säätiön toimintaa palvelemaan keskeisiä sidosryhmiä vielä nykyistäkin paremmin.

“Tuomaksella on paljon hyviä ajatuksia siitä, miten voimme kehittää toimintaamme ja viedä KAUTEn uudelle vuosikymmenelle. Toivomme, että Tuomaksen työn ansiosta säätiö näkyy tulevaisuudessa entistä paremmin tärkeiden sidosryhmiemme keskuudessa ja että KAUTEn myöntämät apurahat kohtaavat parhaalla mahdollisella tavalla tieteentekijät ja tutkimustiedon soveltajat”, Suominen sanoo.

Lisätietoja:

Tuomas Olkku
Asiamies, KAUTE-säätiö
tuomas.olkku@kaute.fi

Matti Suominen
Hallituksen puheenjohtaja, KAUTE-säätiö
matti.suominen@aalto.fi

KAUTE-säätiö tukee kaupallisten ja teknillisten tieteiden tutkimusta. Säätiön tavoite on edistää elinkeinoelämän ja yhteiskunnan kestävää uudistumista. Lue lisää säätiön toiminnasta.