Apurahat

Tutkijat maailmalle -ohjelman hakijamäärä kasvoi

Tutkijat maailmalle -ohjelman apurahahaku päättyi viime perjantaina. Ohjelmaan saapui hakuaikana yhteensä 74 hakemusta, ja hakemusten määrä kasvoi yli puolella viime vuoteen verrattuna. Haettu summa oli tänä vuonna yhteensä 1,9 miljoonaa euroa, ja apurahoja on jaettavissa yhteensä 450 000 euroa.

Hakemuksia tuli tänä vuonna eniten teknillisistä tieteistä, yhteensä 37 hakemusta. Kauppatieteistä tuli 27 hakemusta ja muilta tieteenaloilta 10 hakemusta. 

Rahoituspäätökset julkistetaan kesäkuussa. Kiitokset kaikille hakuun osallistuneille!

Tutkijat maailmalle -ohjelman tavoitteena on kannustaa tutkijoita kansainvälisyyteen ja monipuoliseen urakehitykseen kauppa- ja teknillistieteellisillä aloilla. Vuodesta 2011 lähtien ohjelman kautta on rahoitettu 225 tutkijan tutkimusvierailua ulkomaille yhteensä lähes 5 miljoonalla eurolla.

Haaveiletko tutkimusvierailusta Yhdysvaltoihin? Tutustu Fulbright KAUTE Foundation Award -apurahoihin. Haku on auki 16.5. asti!