Apurahat Uutiset

Projektihakemuksia otetaan käsittelyyn syyskuussa

KAUTE-säätiön projektihaku on auki 1.-30.9.2022. Projektirahoitus on tarkoitettu hankkeille, jotka eivät sovi säätiön yleiseen tutkimushakuun mutta toteuttavat muuten säätiön säännöissä määriteltyä tarkoitusta. Tässä haussa ei rahoiteta tutkimusprojekteja, vaan niihin haetaan rahoitusta säätiön yleisessä apurahahaussa tammikuussa.

Haku on kaksivaiheinen. Ensimmäisessä vaiheessa hankkeen vastuullinen toteuttaja toimittaa hakuun vapaamuotoisen ideapaperin. Säätiön tavoitteiden kannalta kiinnostavimmat hakijat kutsutaan toiseen vaiheeseen, jossa hanke esitellään suullisesti säätiön hallitukselle. Rahoitettavat hankkeet valitaan marraskuussa ja rahoituksen ensimmäinen mahdollinen maksupäivä on 22.12.2022.

Kevään 2022 hakukierroksella rahoitimme kahden seminaarin järjestämistä sekä kauppatieteellisen opetuksen kehittämistä. KAUTE on vuosien varrella rahoittanut myös esimerkiksi säätiön aloille kuuluvia kirja- ja dokumenttiprojekteja sekä tapahtumia.

Tutustu hakuehtoihin ja -ohjeisiin täältä.